MyDogDNA News

Uusi MyDogDNA® 2015 – Uusi kattavampi testisisältö

Laajan tutkimus- ja kehitystyön tuloksena olemme saaneet valmiiksi uuden ja entistä kattavamman MyDogDNA® 2015 – paneelitestiversion. MyDogDNA® 2015 on saatavilla verkkokaupastamme tulevalla viikolla. Tässä testiversiossa testattujen sairauksien ja ominaisuuksien lista kasvaa huomattavasti aiemmasta. DNA-tunniste on siirtynyt valinnaiseksi lisäpalveluksi, minkä johdosta pystymme siltikin tarjoamaan testipaneelin edelleen kustannustehokkaaseen hintaan.

Järven rannalla asumisen varjopuolia

Suomi tunnetaan 60 000 järvestään, eikä aivan rannan tuntumassa asuminen ole siten harvinaista. Koska lagotto romagnolo rotuna on alun perin vesikoira (lago tarkoittaa italiaksi järveä), omat koirani ottavat ilon irti kotijärvestämme. Siinä on kuitenkin varjopuolensa…

Uusi hermorappeumasairaus ja sitä aiheuttava geenivirhe tunnistettu - Testi pian saatavilla osana MyDogDNA-testauspalveluita

Professori Hannes Lohen johtama koirien genetiikan tutkimusryhmä tiedottaa

Koirien perinnöllisten sairauksien paneelitestaus: uusia mahdollisuuksia ja uudenlaista tiedonhallintaa

Kasvattajille ja eläinlääketieteen ammattilaisille tarjottavien geenitestien määrä on lisääntynyt huomattavasti viimeisten 10 vuoden aikana tutkimusryhmien tekemien uusien mutaatiolöydösten myötä. Tämän kehityksen seurauksena useat geenitestauslaboratoriot ovat uudistaneet palveluitaan ja siirtyneet tarjoamaan yksittäisten geenitestien sijaan kerralla useampaa sairautta tai ominaisuutta testaavia palveluita. Näitä palveluita kutsutaan tyypillisesti paneelitesteiksi tai yhdistelmäpaketeiksi, joihin kuluttaja valitsee haluamansa geenitestit.

Talvista tarinaa ja kiharaturkkien metkuja

Ajatus Pohjoisen talvista saa monet ihmiset haaveilemaan joulukorttien lumisista ja kimmeltävistä satumaisemista. Se ei ole läheskään koko Talvinen tarina, vaan juoneen kuuluu koiraperheissä myös kaikkialle levittäytyvää kuraa.

Uusi vuosi, sama vanha arvaamaton elämä

Sen lisäksi, että sää on tänä talvena täynnä yllätyksiä, koirani keksivät yhä uusia hullutuksia sitä mukaa kun vuodenaika vanhenee. Arvaamattomuus kuvaa kai parhaiten viime kuukauden elämäämme.

Aloittelevan kasvattajan mietteitä DNA-testeistä.

Kasvatan pienimuotoisesti Coton de Tulear -pumppulipalleroita kennelnimellä ”Lighthouse Friend's”! Kiinnostus DNA-testaamisen ja tulosten seuramiseen alkoi vuonna 2010 siitä, kun yhdistys järjesti joukkoterveystestitilaisuuden Syyspäivien yhteydessä. Silloin oli muun muassa mahdollista ottaa DNA-testi rodussa löydetylle koirien multifokaalille verkkokalvon sairaudelle (Canine Multifocal Retinopathy type 2 - CMR2).

Kärsivällisyyttä, tryffeleitä ja työskentelytyylejä

En ole koskaan ollut kovin kärsivällinen ihminen. Siksi rakastan koiriani. Ne ovat opettaneet minulle enemmän kärsivällisyyttä kuin luulin mahdolliseksi. Jopa nautin niiden järjestämistä yllätyksistä.

Ihmiset tekevät suunnitelmia, koirat eivät

Odottelen yhä lagottonarttuni Ritan juoksujen alkamista. Laskujeni mukaan sen pitäisi tapahtua minä päivänä tahansa. MyDogDNA Breeder -tietokannan Ritalle suosittelema uros asuu ulkomailla, joten jonain hetkenä pian minulla on kiire varata progesteronitestejä, lentolippuja, hotellia… Toistaiseksi vain odotan.

Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry. tukemassa yhdistyksen koirien MyDogDNA-testausta

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira edustaa kallisarvoista tanskalaista ja ruotsalaista kulttuuriperintöä. Rodun edustajia on ollut Tanskan ja Etelä-Ruotsin maatiloilla luultavasti jo 1700-1800 luvulla. Pihakoiralla on ollut useita eri tehtäviä maalaistalon pihapiirissä. Se on pitänyt pihapiirin puhtaina rotista ja muista jyrsijöistä, ajanut ketut pois kanaloista, vahtinut pihapiiriä ilmoittaen tulijoista ja kertoopa tarina myös pihakoirista, jotka ovat saattaneet lapset kouluun ja sieltä takaisin kotiin koulupäivän päätteeksi.

Pentusuunnitelmia

Kaikki kasvattajat ovat kerran kokeneet tämän: eka pentue! Ehkä minä nyt koen sen erityisen jännittävänä siksi, että oma “koiraelämäni” on varsin tuoretta historiaa.

Koskaan ei ole myöhäistä oppia

Olin nuorena allerginen koirille enkä edes haaveillut omasta koirasta ennenkuin muutimme maalle ja ensimmäinen beagle-koiramme, Steffi, muutti meille. Se tapahtui 16 vuotta sitten, kun olin juuri täyttänyt 50 vuotta.

MyDogDNA-kesäkuvakilpailu

Näin syksyn keskellä on mukava palata kesäisiin tunnelmiin. Tässä MyDogDNA-kesäkuvakilpailun voittaja sekä joukko suosituimpia ja eniten tykkäyksiä keränneitä kuvia. Voittajakuvan lähetti Debby Stainforth Kroatiasta.

Lagottojen perimää kartoittamassa

Maailman monimutkaisin ja laajin koirien geenitesti, MyDogDNA (www.mydogdna.com), on ollut jokaisen koiranomistajan saatavilla yli vuoden ajan. Tänä aikana lagottoja on testattu runsaasti ja rodun geenipohjan laajuudesta saadaan jo hyvä kuva. Lagottoharrastajat ovat myös ilahduttavalla tavalla ottaneet MyDogDNA-tietokannan tuloksiin perustuvan kasvattajan työkalun käyttöönsä vaaliakseen rodun monimuotoisuutta. Samalla MyDogDNA on myös paljastanut rodussa esiintyvän perinnöllisen geenivirheen, joka saattaa altistaa virtsakiteiden muodostumiselle.

Perinnöllisiä sairauksia aiheuttavien mutaatioiden todellinen jakautuminen rotuihin - Uusia tutkimuslöydöksiä roduissa amerikankettukoira, japaninpystykorva, kääpiösnautseri, pohjanpystykorva ja sealyhaminterrieri

Koirien genetiikan tutkimus edistyy nopeasti. Tähän päivään mennessä on tunnistettu n. 180 yhden geenin mutaatiota, jotka aiheuttavat  erilaisia perinnöllisiä sairauksia ja ominaisuuksia. Suurimmassa osassa alkuperäisiä tutkimuksia on kuitenkin keskitytty vain yhteen tai muutamaan rotuun, ja tutkimuksen yhteydessä muista roduista on seulottu vain rajallinen määrä verrokkikoiria. Sairautta aiheuttavan mutaation löytämiseksi sekä kasvatustyössä hyödynnettävän geenitestin kehittämiseksi tällainen lähestymistapa on tehokas.

Näytteenotto - Näin se käy!

Näytteenotto on olennainen osa onnistunutta DNA-analyysiä. Jotta näytteestä saadaan luotettava tulos, on tärkeä seurata tarkkaan näytteenottoon annettua ohjeistusta. Pilaantuneet, likaantuneet tai puutteellisesti otetut näytteet eivät sovellu, sillä DNA-tutkimus on äärettömän tarkkaa työtä. DNA:ta tulee olla riittävästi eikä näyte saa sisältää epäpuhtauksia. Seuraavassa näytteenoton periaatteita, ohjeistusta sekä esimerkkikuvia näytteenottotilanteesta - mainiona mallina labradorinnoutaja Maisa.

Villakoirarodut ja monimuotoisuus - Kuinka MyDogDNA-testituloksia voi hyödyntää roturajojen yli

Villakoira on luonteeltaan iloinen ja vilkas. Se nauttii keskipisteenä olemisesta. Lisäksi villakoira on miellyttämisenhaluinen ja oppimiskykyinen. Villakoira pitää toiminnasta ja se sopii monipuoliseen harrastustoimintaan. Villakoira on yleisvaikutelmaltaan sopusuhtainen, ryhdikäs ja tyylikäs. Näyttelyissä villakoirien upea turkki ja elegantti olemus herättävät huomiota ja parhaita yksilöitä nähdään usein ryhmä- ja BIS-kehien kärkipaikoilla.

WALESINTERRIERIT ja DNA-testaus – Tavoitteena riittävä geneettinen vaihtelu pienessä populaatiossa

Walesinterrieri on korkeajalkainen, karkeakarvainen terrieri, jota on alkujaan jalostettu kettujen, mäyrien ja saukkojen metsästykseen. Tällä väsymättömällä terrierillä on vahva temperamentti olematta kuitenkaan aggressiivinen. Luonteeltaan se on iloinen, leikkisä ja peloton, jonka ansiosta se on helposti motivoitavissa oleva lemmikki- ja harrastuskoira.

Sivut